MELKO KÄHEÄ VIIKONLOPPU EDESSÄ

ISB:llä on edessään tiukka viikonloppu. Tänään lauantaina edustus tappelee pisteistä Lapuan kanssa ja lisäksi II-joukkueella on omat taistonsa Töysässä V-divarin turnauksessa. Lisäksi huomenna edustus matkaa vielä Vaasaan testaamaan SB Vaasa II:n kuntoa. Sarjakärki SBS Lapua on ollut voittamaton tällä kaudella vakuuttavalla 16 voitetun ottelun ja 1 tasapelin saldolla. Aikaisemmat kohtaamiset…

ISB MURJOI REDYN ENNÄTYSLUKEMIN

ISB:n historian suurin voitto tähän asti näki päivänvalon Karin Grillin isännöimässä II-divarin ottelussa ISB-Redy. Voittolukemat melko suvereenin esityksen jäljiltä 16-4 (5-1, 4-1, 7-2). Avauserän maalihanat avasi Teemu Turunen ajassa 2.07. Syötön antoi illan pistehaiksi noussut Petri Pollarinen. Redyn tasoitettua iski Olli Yli-Karjanmaa (syöttöpiste Pollariselle) puolesta kentästä lähteneellä laukauksella aivan oikeaan…

VAASASTA TUOMISINA RUTIINIVOITTO

Jukobox ja ISB kohtasivat lauantaisessa ottelussa Vaasan vanhalla Kauppiksella. Peli ei tarjonnut juurikaan hienouksia ja tärkeintä olikin saavutetut kaksi pistettä kotiin tuomisiksi. Lopputulos 4-7 (2-3, 0-2, 2-2). Avauserässä paikkoja oli tasaisesti molemmilla joukkueilla ja avausmaalia tuuletti Jukobox. Tasoituksen iski Eero Rahnasto ja 2-1 -johtoon ISB:n siivitti Miika Toivio, joka taisteli…

ISB:LLÄ KAHDEN OTTELUN VIIKONLOPPU

ISB:n edustusjoukkue matkaa lauantaina Vaasaan ottamaan mittaa Jukoboxin päivän kunnosta. Kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet ISB-merkkisiä tuloksien suhteen, mutta itse pelitapahtumissa pelit eivät ole olleet todellakaan selviä. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Vaasassa ratkesi vasta viimeisellä kymmenellä minuutilla (niin kuin yksi viisas mies on sanonutkin pelien aina ratkeavan), kun ISB osui kolmesti…

ISB JA JYMY TASASIVAT PISTEET

Lauantaina Fysio 2000:n isännöimässä ottelussa kohtasivat sarjakakkonen ISB ja sarjakolmonen Nurmon Jymy. Ilmajoki-hallille oli saapunut lähemmäs sata ihmistä todistamaan paikalliskamppailua. Molemmilla oli painostusjaksonsa ja vauhtiakaan ei pelistä puuttunut. Värikkäässä pelissä tasattiin pisteet jatkoajan päätteeksi 5-5ja. (3-1, 0-3, 2-1). Ottelu sai lentävän lähdön, kun 20 sekunnin pelin jälkeen Olli Yli-Karjanmaa sai…

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus