JÄÄHYSUMA KATKAISI ISB:N SELKÄRANGAN
Sunnuntaina 12.11. Kisailijoiden salibandymiehet saivat 150 kiinnostuneen silmäparin edessä vastaansa II-divisioonassa tällä kaudella voittamattoman SBS Lapuan. Ottelu alkoi ISB:n hyvällä vyörytyksellä, mutta toisen erän alun jäähysuma ja sen myötä lapualaisten kolme ylivoimamaalia ratkaisivat pelin lapualaisten hyväksi. Lopputulos 5-10 (2-1, 0-6, 3-3). Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, molemmilla oli paikkoja ja…
ISB:LLE KAUDEN AVAUSTAPPIO
Nurmon liikuntahallille asteli lauantaiseen otteluun kaksi joukkuetta, mutta vain toinen halusi voittaa tosissaan ottelun. Lopputulos 12-3 (5-0, 5-1, 2-2). Ajassa 8.44 ottelu alkoi olla taputeltu, kun taululla komeilivat 5-0 – johtolukemat Jymylle. Tämän jälkeen valmentaja Pollari yritti herätellä joukkuetta aikalisällä ja maalivahdin vaihdolla. Sen verran joukkue heräsi, että yhtään ei…
ISB:LLÄ EDESSÄÄN TUPLAVIIKONLOPPU
Tulevana viikonloppuna nähdään taas, vieläkö ISB:n voittoputki II-divisioonassa jatkuu. Kaikki 6 otteluaan voittanut ISB saa lauantain vierasottelussa vastaansa Nurmon Jymyn. Kotijoukkue Jymy on pelannut odotuksiin nähden hieman alakanttiin ja muutos on varmasti tulossa, kysymys kuuluu vain milloin se tapahtuu. Jymy on saalistanut seitsemästä ottelusta kuusi pistettä ja viime viikonlopun kamppailussa…
JEPPIS TARJOSI HYVÄN VASTUKSEN, ISB HAKI KUITENKIN PISTEET
Pietarsaaren Urheilutalon melko pienessä askissa pelattiin sunnuntaina 5.11. Jeppis FBC:n ja Ilmajoen Kisailijoiden välinen II-divisioonataisto. Jäähyjen sävyttämän ottelun vei lopulta nimiinsä ISB lukemin 6-11 (3-4, 1-3, 2-4). Ottelu eteni melko tasaisissa merkeissä, ISB:n kuitenkin johtaessa koko ajan siitä lähtien kun menivät 1-0 – johtoon. Jeppis sinnitteli ottelussa mukana ja pysytteli…
HENGÄHDYSTAUKO VIETETTY, PALUU TOSITOIMIIN SUNNUNTAINA
Kokonaista kaksi viikonloppua sai ISB viettää taukoa kovan ottelusuman jälkeen, kunnes nyt tulevana sunnuntaina 5.11. homma jatkuu II-divarin ottelulla Pietarsaaressa. Kotijoukkue Jeppis FBC on pelannut kuusi ottelua, joista se on voittanut 3 ja hävinnyt saman verran. Sijoitus sarjassa on 4. Viime viikonloppuna joukkue kävi vierailulla Lapualla, mutta ei kotiutunut isolle…













