DIVARIA JA CUPIA

Melkoisen sopiva viikonloppu on tiedossa ISB-laumalla, kun Suomea ajetaan pituussuunnassa vähintäänkin riittävä määrä. Lauantaina Forssan Suupparit isännöi hieman alavireisesti viime aikoina esiintynyttä ISB:tä. FoSu on tunnettu maalirikkaista peleistään, tällä kaudella tuloksina mm. 16-5 -, 11-9 – ja 13-2 -voitot. Joukkue on kerännyt kuudesta ottelusta kahdeksan pistettä. Neljän voiton seurana on kaksi yhden maalin tappiota (Rangers 8-7 ja FBT Pori 6-5). Forssan kotiluola on (kuulemma) haastava paikka joukkueelle kuin joukkueelle, joten päivätyö on varmasti kova, mikäli FoSulta halutaan pisteitä mukaan ottaa.

Sunnuntain vastaisena yönä kotiudutaan etelästä ja aamulla jatketaan heti pohjoiseen. YleX-cupin 5.kierroksella on mukana 16 joukkuetta , joista ISB on yksi. Vastustajaksi napsahti melko tuttu porukka Kellosta, nimittäin paikallinen Lyönti. KeLy on ISB:n tavoin sarjanousija 1.divariin, mutta pelaa itälohkon puolella. 7 pelistä joukkue on kerännyt 6 pistettä ja keikkuu putoamisviivan tienoilla. Joukkueessa vilisee myös liigakokemusta OLS:N keltapaidassa ja vauhtia joukkueella on aina riittänyt. Viimeksi KeLy ja ISB ottivat mittaa Uusikaarlepyyn harjoitusturnauksessa alkusyksystä. Silloin KeLy oli parempi lukemin 17-5. ISB:n puolustukseksi voi sanoa, että valkopaidoilla oli jo yksi täysmittainen peli alla, kun Blue Foxin kanssa pelattiin aiemmin 4-3. KeLy joutui myös pelaamaan kaksi peliä peräkkäin, kun ISB:n jälkeen Blue Fox käsitteli KeLyä 17-3.

ISB:n rosterissa on kysymysmerkkejä viikonlopun osalta useita, mutta toivotaan, että miehiä riittää kolmeen kentälliseen molemmissa peleissä. Erityisesti sunnuntain KeLy-pelistä on työ- ym. esteiden vuoksi poissa ainakin joukkueen runkopuolustajaksi noussut Timo Fält, jokapaikanhöylä Jukka Kantoniemi sekä aina tärkeä Sami Hillu. Lisäksi vammat ja kaiken maailman saparonuhat uhkaavat usealla pelaajalla.

La 14.11. klo 18.00 FoSu – ISB, Rehti-Areena, Forssa
Su 15.11. klo 18.30 KeLy – ISB, Jatuli, Haukipudas

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus