ISB – Classic United 8-9 RL
Ottelutapahtuma alkoi seremoinnilla, kun entisen ISB:n pelaajan, Ville Loukasmäen paita nostettiin hallin kattoon. Koko ISB:n edustus haluaa onnitella Villeä tästä ainutlaatuisesta kunnianosoituksesta!
Sunnuntain ratoksi pelattiin myös tiukka matsi Ilmajoki-hallilla, kun ISB sai vieraita Tampereelta. Peli alkoi mukavasti Peltolan maalatessa heti ensimmäisestä paikasta 1-0 johtomaalin. Classicin vastaus tuli heti heidän ylivoimansa jälkeen. Ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä aina viimeisillä minuuteille asti, mutta niin vain Classic pääsi tuikkaamaan pari maalia loppuun. Erätauolle 1-3 tilanteessa.
Erätauolla joukkue oli sitä mieltä, että tämä peli käännetään vielä ja niinhän siinä kävi. Ensimmäinen kavennus tuli rangaistuslaukauksesta Niemistön onnistuessa maalinteossa. 10 minuuttia edellisestä Kallio onnistui ujuttamaan pallon maaliin vastahyökkäyksestä. Pari minuuttia tästä, Mäki-Jussila tarjoili jo illan toisen maalin Peltolalle ja ISB johtoon 4-3. Tässä ajassa Classic otti aikalisän. Aikalisä tuotti tulosta ylivoimalla. Tästä ei kotijoukkue häkeltynyt vaan Niemistö napautti illan toisellaan ISB:n jälleen johtoon. 50 sekuntia edellisestä Kallio teki illan toisensa Mäenpään hienosta oivalluksesta. Tauolle 6-4 ISB:n johdossa.
Kolmannessa erässä nähtiin heti alkuun illan toinen rankkari. Tällä kertaa Classic:lle ja tilanteeksi 6-5. ISB kuittasi kuitenkin 48 minuutilla Timo Rahkolan komealla maalilla. Tästä muutama minuutti ja Classic kavensi jälleen. Ei kauan mennyt tästä, kun Ankkuri pamautti ISB jälleen kahden maalin johtoon. Loppuerä joukkue puolusti ja peitti hyvin. Vastustaja joutui ottamaan maalivahdin pois erän lopulla ja harmittavasti pääsivätkin kuittamaan kaksi maalia, joista viimeinen syntyi 9 sekuntia ennen loppua. Voitto oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla ei syntynyt kuitenkaa ratkaisua paikoista huolimatta. Rankkareissa kaikki ISB:n vetäjät epäonnistuivat ja Classicille riitti yksi maali. Lopputulos 8-9 Classicille.
Hieno tason nosto joukkueelta edellisiin peleihin nähden. Lopun sulaminen harmittaa tietenkin, kun paikkoja oli ratkaista myös tyhjään maaliin. Mutta hienoa taistelua koko joukkueelta. Alkoi pelikin näyttämään jo peliltä. Tästä ei ole, kuin matka eteenpäin. Parhaina palkittiin kotijoukkueesta Oskari Kallio ja vierasjoukkueesta Santeri Kimpanpää.
Pörssit:
Kallio 2+1
Peltola 2+0
Niemistö 2+0
Mäki-Jussila 0+2
Ankkuri 1+0
Rahkola T 1+0
Hautamäki 0+1
Mäenpää 0+1
Pelto-Piri 0+1
Pitkäranta mv 31 torjuntaa.
Seuraava kotimatsi pelataan lauantaina 29.10., kun vastaan astelee paikallistavastustaja Mailattomat Seinäjoelta.