KURIKASTA TÄYSI PISTEPOTTI

ISB:n joukkueella oli edessä kaksi kovaa ottelua. Ensimmäisenä vastaan asettui FBC Remix Isostakyröstä, jonka kanssa pelattiin tasan 2-2 pari viikkoa aikaisemmin. Tästä sisuuntuneena ISB päätti ottaa voiton tulevasta ottelusta, sillä jotain jäi hampaan koloon ed. kohtaamisesta.

Alusta asti oli selvää, että tempo piti pitää kovana, ja että Remixin naiset tulevat täysillä päälle. Ei siis ollut varaa lähteä soitellen sotaan. Ensimmäinen maali nähtiin ajassa 11.39. Kun ISB sai ylivoimansa pyörimään, ei siinä kauaa tarvinnut palloa naisten pyöritellä. Marjaanan syötöstä Outi pisti pallon nätisti maaliin.
Seuraavaksi olikin sitten sekava tilanne, kun Johanna syötti pallon vaihtoon menossa olleelle Marjutille, joka oli jo osittain vaihtopenkillä. Tästä rangaistuksena 10 minuutin istuminen. Samanaikaisesti Remix ehti tasoittaa peliin 1-1, kun joukkue jäi ihmettelemään mitä tapahtui. Sen emme antaneet lannistaa itseämme, vaan jo puolitoista minuuttia tasoituksesta, Jenni iski mahtavan maalin outin Syötöstä. Tilanne siis 2-1 ISB:lle mentäessä toiseen erään.

Toinen erä alkoi jälleen ISB:n karvatessa ja Remixin yrittäessä raivokkaasti maalia. Erä ehti vanheta kolmisen minuuttia, kun Riikka sai tuotua pallon hyökkäyspäähän ja jatkoi siitä toisella laidalla juosseelle Armille. Suora veto ja pallo oli maalissa. Toisessa erässä nähtiin vielä toinenkin maali, Kun Heidin syötöstä Anni veti pallon maalin perälle.

Kolmas erä alkoi siis jo melko turvallisissa merkeissä 4-1. Tiesimme kuitenkin, ettei ollut yhtään varaa alkaa voitontanssia liian aikaisin, sillä Remix aikoisi taatusti tulla päälle kahta kauheammin. Ja sitähän se kolmas erä olikin. Menoa ja meininkiä, mutta ISB kesti kaikki maalintekoyritykset mahtavilla yksilösuorituksilla. Meidän vahvuutena oli kyllä jokaisen pelaajan taistelutahto ja uhrautuminen. Piia teki hienon yksilösuorituksen ajassa 41.21 ja ISB:n viidennen maalin. Peli oli meidän lukemin 5-1.

Toisessa päivän ottelussa vastaan asettui HiPa, jonka jo ennestään tiesimme kovimmaksi vastustajaksi. Nuori, nopea ja syöttelytaitoinen joukkue oli siis tavoitteena voittaa.
Ensimmäinen erä oli maaliton ja todella tiukkaa vääntämistä. Pallo oli vuoron perään vastustajan maalilla ja omalla.

Toiseen erään mentäessä ei valmentajilla ollut moitteen sanaa ja niin saimme jatkaa hyvää peliämme. Ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun toista erää oli pelattu vajaa minuutti. Marjaanan syötöstä Jenni teki päivän toisen maalinsa. Ja niin ISB siirtyi johtoon. Vaihtopenkillä painotettiin, että pelataan vain omaa peliä ja omassa päässä pelataan tarkasti.
Ajassa 21.14 Linda syötti oikeaa laitaa nousseelle Armille, jonka oli helppo vetää pallo maaliin maalivahdin kainalon välistä. Tilanne oli kutkuttava 2-0 toisen erän jälkeen, ja vielä olisi jaksettava viimeinen erä.

Kolmannen erän alkupuoliskolla hipa sai lähivaparin, jonka seurauksena se iski pallon maaliin tarkasti ja nopeasti, ISB:n vielä sekoillessa maalin edessä. Noita lähivapareita olisi siis syytä opetella enemmän. Tilanne 2-1 ISB:lle.
Kolmas erä ei tuottanut enempää maaleja ja niin ISB:n pistesaldo nousi jälleen neljällä pisteellä, kun HiPakin kaatui lukemin 2-1. Tosin jännitettävää riitti kyllä ihan loppusekunneille saakka, kun hipalaiset yrittivät päästä puolustuksen läpi väkisin maalille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kaiken kaikkiaan päivän pelit olivat todella nopeatempoisia ja töitä sai jokainen pelaaja tehdä, että joukkue jatkaa tappiottomalla matkalla kohti kakkosdivaria.

Seuraava turnaus siintää jo horisontissa kolmen viikon kuluttua, kun vastaan asettuu Alavudella kotiottelua pelaava Alavus, sekä SB Vaasa 3. Odotettavissa jälleen raivokasta taistelua pisteistä. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus