ISB-Jeppis
Kauden viimeinen turnaus ja vastassa sarjan kärkiporukat Jeppis ja Blue Fox. Edessä oli näytönpaikka. Nyt oli tarkoitus näyttää niin itsellemme kuin vastustajille että meitä ei kannata aliarvioida. Pelejä lähdettiin pelaamaan paineettomasti, mutta kova voitontahto takaraivossa.
Peli lähti heti alusta lähtien jotenkin luontevasti liikkeelle ja naisilla oli kova tekemisen meininki vastustajan tontilla. Kerrankin pieni tuurin poikanen oli ISB:n puolella ja Jeppiksen maalivahti teki kardinaalivirheen maalinedustalla. Armi jäi marjailemaan vastustajan maalille kun muut jo kipittivät vaihtoon. Jostain syystä maalivahti lahjoitti pallon suoraan Armille ja hieman hämillään hän teki maalin ajassa 6.58. Enempää maaleja ei hyvistä yrityksistä huolimatta nähty ekassa erässä.
Toista erää taas ei ehtinyt kulua kuin 12 sekuntia kun Vilma Kosonen sai tehtailtua syötön maalin takaa etukulmalla kytiksellä olleelle Jennille. Hieman sekavan tilanteen jälkeen tuloksena maali, johon osasyyllisenä oli vastustajan mailanvarsi. Anyways, kaikki maalit lasketaan joten tilanne oli iloisesti ISB:lle 2-0.
Tilanteita riitti vastustajan maalilla myös toisessa erässä mutta viimeistelyssä oli jälleen hieman viilattavaa ja täytyy kyllä mainita että matto teki meille tepposensa taas moneen otteeseen 😛
Kolmanteen erään lähdettiin iloisin mielin 2-0 tilanteesta ja tunne oli vahva siitä, että meillä on selkeästi yliote pelistä, mutta toisin kävi. Jeppis onnistui pitkän irtopalloilun päätteeksi sijoittamaan pallon ISB:n maaliin ajassa 39.16. Eikä siinä kaikki, Oona sai lähtöpassit jäähypenkille. Vajaan minuutin ISB kesti Jeppiksen yv:tä kunnes vastustaja sai lähivaparin, josta seurauksena maali ajassa 44.22.
Pelistä saaliina 1 piste ja aikamoinen harmitus, koska meillä oli täydet mahdollisuudet voittaa . Oli kuitenkin mahtava huomata että kun me pääsimme siihen huikeaan flow-tilaan ja pelasimme tasollamme, niin kovempikin joukkue sai kunnon kyydit J
Parhaana pelaajana palkittiin Vilma Kosonen.
Pisteet: Armi Autio ja Jenni Neva-Keturi 1+0 sekä Vilma Kosonen 0+1.
#12
Blue Fox – ISB
Kauden viimeiseen peliin lähdettiin hyvällä fiiliksellä.
Vastaan asteli vanhat tutut siniset ketut eli sarjan ykköspaikan vallannut Blue Fox. Naisilla oli tiedossa että pelistä tulee kova ja kaikkien tulisi tehdä parhaansa, jotta peli voitettaisiin. Alkulämmöistä lähtien naisilla oli hyvä tatsi ja mieli oli virkeä.
Itse pelin alkaessa naiset huomasivat, ettei jarruttelulla tästä pelistä kunnialla selvitä. Blue Fox taiteilee ensimmäisen maalinsa ajassa 1:15 Ilmajoen naisten ryntäillessä kentällä miten sattuu. Ensimmäinen erä kokonaisuudessaan oli Blue Foxin pyöritystä ja ISB:n perässäjuoksua. Kuitenkin ensimmäinen erä päättyy tilanteessa 1-0. Toisenkin erän alku menee Ilmajoen naisten anteeksipyytelevän asenteen vuoksi edelleen Blue Foxin pussiin ja sinisten kettujen seuraavat maalit syntyvät ajassa 18:04, 21:27 ja 24:06. Tilanne on 4-0 ja joukkueen valmentaja Ella ottaa ISB:lle aikalisän. Valmentaja sanoo naisille pari valittua sanaa ja kaikki on samaa mieltä: Nyt on pakko alkaa pelaamaan.
Aikalisä ja skarppaaminen tuottaa tulosta. Ilmajoen naisten ensimmäinen maali syntyy ajassa 27:11. Leena sai pallon puoleen kenttään, näkee sopivan väylän toiseen laitaan, laittaa syötön Välimaalle kentän poikki, joka saa nopealla pyöräytyksellä pallon maalille, jossa Aution Armi on valmiina odottelemassa ja saa pallon ohjattua maaliin. Peli oltiin vihdoinkin saatu auki myös Ilmajoen puolesta.
Kolmanteen erään naiset lähtevät takaa-ajo asemasta 4-1, mutta nyt sisuuntuneet naiset eivät lähteneet nöyristelemään. Peli oli jo paljon mukavampaa ja pallo liikkui sujuvasti pitkin mattoa. Ajassa 35:21 Ilmajoki pääsee kokeilemaan ylivoimapelaamista, sillä Blue Fox ottaa jäähyn kädellä pelaamisesta. Ylivoimakentällinen tiesi, että nyt ei ollut varaa sekoilla pallon kanssa, ja rauhallisuus palkittiinkin. 36:05 Kososen Vilma näkee paikkansa tulleen, kun saa Armilta nappisyötön laidasta. Katse kohteeseen ja matala veto suoraan maaliin. Helppoahan se on kun osaa.
Kauaa ei tarvitse odotella seuraavaa onnistumista, kun pallo pääsee Ellenin mukana maalille päin. Pallo ei kuitenkaan vielä pääse maaliin saakka vaan pomppaa takaisin Ellenin mailaan, joka saa napautettua sen Oonalle, jonka varma kuti ei taaskaan ole pettymys. Pallo suoraan maalille ja maaliin ajassa 39:55 maskissa vartioivan Välimaan lavan kautta.
Viimeiset minuutit on yhtä jännitystä ja hyviä paikkoja Ilmajoen pyörittäessä peliä. Valitettavasti aika loppuu kesken ja peli päättyy lukemissa 4-3 Blue Foxin hyväksi.
Parhaana pelaajana palkittiin joukkueen kapteeni Jenni Neva-Keturi.
Tämä peli kuvasi ehdottomasti naisten tämän vuoden kautta kokonaisuudessaan. Pienistä notkahduksista huolimatta naiset taistelivat itselleen sarjan pronssipaikan, ja joukkueen henki on parempi kuin koskaan!
Kiitos kaikki huippukaudesta!
#7