Sunnuntaina 19.2 naiset lähtivät metsästämään pisteitä Pietarsaareen. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui KauWi.
ISB sai pelin hyvin haltuun jo ensimmäisillä minuuteilla ja pallo liikkui hyvin joka kentällä. Palkinnoksi pallo saatiinkin kaivaa vastustajan maalista ajassa 14.21, kun hyvän hyökkäyksen päätteeksi Vilma Kosonen pääsi vetämään vasemmasta laidasta matalan vedon kohti oikeaa alakulmaa. Syötön antoi Laura Pakkala ja erityismaininta Armi Aution loistavalle maskipelaamiselle.
Toinen erä alkoi loistavasti. Peli kerkesi vanhentua melkein kaksi minuuttia, kun Armi syöttää Leena Perkiölle, joka harhauttaa vastaan tulevan vastustajan ja vetää pallon tarkasti oikeaan alakulmaan, jossa Laura oli hyvin maskissa. Pallo saatiin kaivaa tässä erässä toisenkin kerran vastustajan maalista, kun ajassa 19.06 Jenni Neva-Keturi taiteilee pallon maaliin. ”Vilma tais syöttää mulle keskikentältä poikkarin ja vedin aika kuolleesta kulmasta maalivahdin selän taakse”, muistelee Jenni tehtyä maaliaan. Kolmisen minuuttia myöhemmin vastustaja pääsee kaventamaan hyvällä hyökkäyksellä tilanteeksi 1-3.
Vaikka kolmannessakin erässä lähtö omastapäästä oli ajoittain hankalahkoa Kauwin hyvän pelaamisen ansiosta, sai ISB tehtailtua vielä kaksi maalia. Neljäs maali syntyi Henna Pakan ja Alisa Hirvelän toimesta. ”Alisa syötti mulle puolestakentästä ja vedin suoraan sellasen löysän vedon ja sinne meni”, kertoo Henna maalistaan. Ajassa 37.07 vastustaja saa jäähyn ja ISB ylivoimalle. Yvtä ei tarvitse kauaa pyörittää, kun Vilma K löytää hyvällä syötöllä Veera Kososen joka vetää tarkkaakin tarkemman vedon yläkulmaan. Vastustaja pääsee vielä kaventamaan tilanteeksi 2-5 ajassa 39.27. Pelissä nähtiin myös ISB:n kauden paras alivoima, kun Alisa ja Ellen Rinta-Jaskari joutuvat jäähylle ja Kauwi pääsee pelaamaan kuudella kolmea vastaan, mutta takaiskuja ei tullut! Näin ISB voitti ottelun numeroin 2-5.
Parhaana palkittiin Vilma Kosonen
#16
SC Saragoza vastaan ISB
Siinä lähtöasetelma päivän toisen peliin. Ensimmäisen pelin 2-5 voitto pyyhittiin äkkiä mielestä, ettei vain jäädä leijumaan hyvän olon tunteeseen. Se kun vaan on tosiasia, että tässä sarjassa kuka tahansa voi voittaa, eli pienestä kaikki on kiinni.
Lämmittely liukkailla teillä antoi haasteensa, kun yritti pysyä pystyssä, mutta kaikki selvisivät naarmuitta ja pelaajat olivat valmiina haastoon.
Vastusta alunpitäen ei pidetty kovin haastavana, mutta sekin toki tiedettiin, että pisteitä ei lähdetä vain hakemaan, vaan ne pitää ansaita.
Ketjukoostumukset pysyivät samoina, sillä jokainen ketju toimi. Varsin yhtenäinen ryhmä kentällä nähtiinkin. Kovia kaksinkamppailuja ja vääntöjä oli tarjolla harvinaisen suurelle yleisömäärälle. Sitten itse peliin…
ISB ottaa ohjat alusta alkaen ja saa hyviä hyökkäyksiä ja niitä kauan kaivattuja matalia vetoja maalille. Kuitenkin maalia saadaan odottaa ensimmäisen erän loppuminuuteille, kun loistavaa ”comeback”- kautta pelaava Isoniemen Anni tarjoilee Pakan Hennalle palloa. Kaikki lähtee hiotusta vaparikuviosta ja vastustaja joutuu nöyrtymään ensimmäisen kerran. Erässä ei enempää maaleja nähdä. Maaleja voisi toki olla enemmänkin, mutta Saragoza onnistuu puolustamisessa.
Toisen erän alkupuolella, ajassa 20.23 Armi soittaa maalikelloja, kun jälleen vaparikuvio tuottaa tulosta. Jennin syötöstä Armi pistää puolilöysän syötön vastustajien mailojen yli maalilla kytänneelle Kososen Vilmalle, kun pallo suuntaakin odottamatta suoraan maaliin.
Tästä 2-0 johtotilanteesta ei saadakaan kauan nauttia, kun Saragoza tulee maalin päähän vain seitsemän sekuntia edellisestä. Missään nimessä ei ole varaa antaa yhtään tilaa, eikä aikaa vastustajalle, sillä se tuleekin erän lopun varsin innokkaana päälle. 2-1 tilanne ei miellytä ISB:n naisia ja yritys saada lukemia kaunisteltua ja vankempi johtoasema ennen viimeistä erää on kova, mutta ratkaisut siirtyvät kuitenkin sinne, kun onnistumisia ei tule.
Pientä pelonsekaista jännitystä on ilmassa, kun kolmas erä pyörähtää käyntiin. Maaleja on saatava, ettei loppu ole pelkkää jännitysnäytelmää. Ajassa 37. 54 tuleekin vapauttava maali, kun comeback-Anni on taas asialla. Tällä kertaa hän piikin roolissansa hoitaa hommansa, on ensimmäisenä pallolla, tiputus Outille ja Latva-Kokon likalla on helppo työ vetää pallo maalin perukoille loistavasta esityöstä. Vaihtopenkki huoahtaa ja jotenkin tuntuu, että nyt tämä on meidän peli. Ja niinhän siinä sitten käykin, kun reilu minuutti edellisestä maalista ehtii kulua, kun jos seuraavaa maalia saadaan juhlia. Ellen on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja Saragozan puolustaja tekee karmaisevan virheen, kun syöttää vahingossa suoraan Ellenille. Eipä tämä pallotaituri erehdy ja lukemat taululla 4-1 ISB: lle. Vaikka Saragoza painaa päälle, on seuraavankin maalin tekijä ISB ja jälleen pahanteossa on kaksikko Pakka ja Isoniemi. He pääsevät läpiajoon ja lopulta syöttäjäksi merkitään Isoniemi ja maalintekijäksi Pakka. Mainittakoon tässä myös Pakan hennan pelaavan nousujohteisesti ja saa nähdä, mitä tämä kaksikko vielä tekeekään, kun viimeinen turnaus häämöttää edessä. Mutta palataan vielä toviksi itse peliin. Vastustajan loppukiri alkaa liian myöhään, kun ajassa 43.29 se tasoittaa loppulukemiksi 2-5 ja näin ISB saa täyden pistepotin päivän peleistä, ja Kristiinankaupunkilaiset saavat vain lämmintä kättä heiltä. Fiilikset ovat korkealla aina vain paranevan kauden ansiosta.
Pelin pistenaisina häärivät:
Anni 0+3
Henna 2+0
Armi 1+0
Ellen 1+0
Outi 1+0
Jenni 0+1
#9#