KAKKONEN HURJASTELEE

ISB II matkasi linja-autossa ompi tunnelmaa -tyylisesti kohti Kainuuta, mutta pysähtyikin Kannuksen kohdalla pelailemaan yhden turnauksen. Hetken mielijohde olikin ilmeisesti aika loistava valinta, sillä paluumatkalle tarttui 4 kappaletta sarjapisteitä 4.divisioonan sarjataulukkoon lisättäväksi. Avauspeli pienellä ringillä operoitunutta LK Kingsiä vastaan ei sujunut suunnitellusti, sillä 19 minuutin kohdalla kauhavalaiset menivät jo 3-0…

Kauhava-turnaus 18.12.2010

Illan ensimmäinen peli oli Vaasaa vastaan. Edellinen tapaaminen päättyi meidän hyväksemme 9-1. Nytkin oli tarkoitus saada paljon palloja maaliin. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 8:43, kun Armin veto pompahti maalivahdin torjunnasta maaliin. Seuraavaksi onnistui Vaasa vain vajaa minuutti johtomaalista, ja peli tasan. Ensimmäisessä erässä ei nähty enempää maaleja, vaikkakin me…

KOLMONEN HANKKII KOKEMUKSIA

ISB III:n alkukausi miesten V-divarissa on tarjonnut tuoreelle joukkueelle haasteita riittämiin. Pelaajaringin yllättävä supistuminen on johtanut siihen, että joukkueen 3 maalivahtia ovat pelanneet myös maila kädessä kenttäpelaajina, niin tälläkin kertaa Töysässä. Tästäkään ei ollut apua, vaan SoPs Soinista oli avausottelussa etevämpi lukemin 1-9 (0-3, 0-4, 1-2). Iltapäiväottelussa SBS Lapua II…

KAKKOSELLE TÄYS PISTEPOTTI KOTITURNEESTA

Ilmajoki-hallin suojissa kamppailtiin 4.divisioonan lohko 22:n joulunalusmatsit. ISB II:n vastustajiksi tässä turnauksessa olivat valikoituneet Los Kojola Kings Kauhavalta ja Himangan Pallon II-joukkue. Avausottelu päättyi lukemiin 4-2 (0-0, 2-0, 2-2) ja iltaottelu HiPa II:sta vastaan 5-3 (1-0, 3-2, 1-1) ja näin järjestävälle seuralle täysi pistepotti. Aamupäivän pyöriessä kello kymmeneen starttasi ensimmäinen…

UUSI ISB-PIPO NYT SAATAVILLA!!!

Muodikas ISB-pipo talven pakkasille on nyt saatavilla! Koska Ilmajoki-hallilla ei ole turnauksia ennen kuin 8.1.2011, voivat halukkaat tehdä tilauksen tekstiviestillä (050-3770448) tai sähköpostilla (isb(a)isb.fi) vielä esimerkiksi pukin konttiin. Hinta 20 euroa. KUVA: https://www.isb.fi//MiehetI/Kuvagalleria/Kuva/399

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus