PALUU KOTIHALLIIN SUJUI VOITTOISASTI

Jo pitkään kotiottelua innokkaasti odotellut ISB-miehistö pääsi sunnuntaina toteuttamaan toivettaan Seinäjoen Sisua vastaan. Sisu oli edellisenä päivänä kaatanut komeasti jatkoajalla SBS Lapuan kotonaan, joten itseluottamusta ei varmasti joukkueelta puuttunut sen astellessa Ilmajoki-hallin parketille. ISB:llä oli puolestaan alla reissupeli Kokkolaan, josta tuloksena nihkeä voitto. Kotijoukkueen peli kulki tänään kuitenkin huomattavasti paremmin…

PERUSPELILLÄ VOITTO KOKKOLASTA

ISB matkasi Kokkolaan Redyn vieraaksi kauden avaustappio niskassaan parin viikon takaa. Mitään muuta tavoitetta ei ottelulle voinut asettaa, kuin pääsy takaisin voittokantaan. Tämä onnistuikin ja ottelun lopussa taululta nähtiin lukemat 5-8 (1-2, 2-5, 2-1) ISB:n hyväksi. Kokkolan Kanuunahalli tarjosi jälleen kiperiä tilanteita ja kovaa sählyä. Avauserä ei oikein kunnolla edes…

ISB TUPLAVIIKONLOPPUUN RIKKINÄISENÄ

Sininen miehistö suuntaa kohti Kokkolan Kanuunahallia lauantaina Redyn vieraaksi. Kotiottelu syksyllä päättyi ISB:n 18-2 -voittoon, mutta toissaviikkoinen retki Pietarsaareen osoitti, että peli alkaa nollilta eikä syksyn tuloksilla ole mitään merkitystä kevätkierroksen ottelussa. Vierailijat kärsivät jonkinasteisesta raajarikosta, kun kapteeni Heikki Nikkola parantelee edelleen jalkojaan penikkaleikkauksen jäljiltä. Treenaamaan Heikki on päässyt jo…

TALVIRETKEILYÄ FORSSASSA

ISB:n c-poikien salibandypelit SM-sarjassa jatkuivat loppiaisena 6.1.2009 Forssassa. Vastassa kiven kovat TPS ja PSS. Avausottelussa mestarisuosikiksikin ennakoitu TPS kuritti ilmajokelaisia tylysti 12-0, lopettaen ottelun ajassa 36.15. TPS teki pelin avausmaalin heti ensiminuuteilla ja rummutti peliä ilmajokelaisten päätyyn tasaisen varmasti läpi ottelun. Tsemppari-palkinnon ottelusta pokkasi maalivahti Timo Ranto, joka olikin lähes…

JOULUTAUOLTA TAPPION KITAAN

Jeppis FBC isännöi Pietarsaaressa ISB:tä lauantaisessa II-divarin ottelussa. Lopputulos 10-9 (6-4, 2-2, 1-3, 1-0) jatkoajan jälkeen. Joulutauko ja pieni kenttä tuntuivat sekoittavan ISB:n pakkaa erityisesti ottelun avaushetkillä. Jeppis iski vastaan terävästi ja ISB:n pelaajien seuratessa palloa merkkaamattomat miehet iskivät palloa pömpeliin. Jo kahdeksan minuutin kohdalla joukkuetta heräteltiin maalivahdin vaihdoksella. Jonkinlainen…

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus