PITKÄ KAUSI PÄÄTTYY, MUTTA MITEN?

Tulevana viikonloppuna päättyy ISB:n pitkä kausi miesten II-divisioonassa ja sen jälkeisissä karsinnoissa I-divariin. Se, pelataanko vielä yksi vai kaksi ottelua, ratkeaa lauantaisessa kamppailussa Lohjalla. Mahdollisuudet ovat jopa sarjanousuun, ja siitä joukkue on yhteisesti luvannut lähteä kamppailemaan ja katsomaan mihin rahkeet riittävät.

Avausottelussa Ilmajoella lohjalaiset olivat lähes koko ottelun pari askelta edellä ja tähän täytyykin saada parannus, mikäli voitosta, ja jopa kahdesta, aiotaan taistella. Tämä edellyttää myös sitä, että kaikki 14 kenttäpelaajaa ovat käytettävissä, sillä rinki on kutistunut loppukautta kohden sen verran pieneksi, että särkymävaraa ei enää ole. Toivottavasti viime viikonloppuna ainoastaan ylivoimaa pelannut Tatu Hietikko on jo pelikuntoinen.

Kotijoukkue LoSB lähtee otteluun selvänä suosikkina, mutta kenties siinä piilee ISB:n mahdollisuus. Yllättää, tulla puskista, näpäyttää ja iskeä silloin, kun vastustaja sitä vähiten odottaa. Toivotaan Lohjan Tennarin tarjoavan tähän mahdollisuudet, kahtena päivänä. Yleisöä voi varmuudella sanoa olevan 4 henkeä. Se, onko heillä rummut mukana, on vielä kysymysmerkki, mutta hiljaa he eivät ole. Seuraavassa ei paneuduta pelaajiin, vaan iskuryhmän jäseniin:

Mantso:
Tuomikylän Lemiöö vei II-joukkueen pistepörssin ja oli kapteenina johdattamassa joukkuetta nousussa 4.divariin. Kannattajana hieman näkymätön, toisaalta löytyy usein kotiotteluissa kuuluttamosta hoitamasta velvoitteitaan. Ollut mukana ISB:n perustamisesta asti ja omaa kenties maailma suurimman ISB-sydämen. Odotukset iskuryhmän kapellimestaria (Bakkion poissa ollessa) kohtaan suuret!

Hietala:
Alapään Hasekin panosta ISB:n harjoittelussa ei voi tarpeeksi painottaa. Ollut poimimassa kiekkoja verkoista useammin kuin moni edustuksen pelaaja on ehtinyt niitä sinne laukomaan. Hieman hillitympi kannattaja, joka on nähty peleissä jopa kovat kaulassa. Joka tapauksessa viikonlopun eteläinen ilmavirta ja siihen liittyvä riittävä Dexalin tankkaaminen saavat poijan varmasti riekkaamaan.

Kivimäki juniori:
Kakkosjoukkueen kova luu ja iskuryhmän perustajajäsen. Vähemmän hillitty kannattaja, jonka kannatusraivolla luulisi SSVeenkin kaatuvan. Elää peleissä suurella tunteella, eikä kannustus lopu, oli tilanne mikä tahansa. Analysoi peliä omalla varmalla otteellaan ja on todistettavasti myös isoveljensä henkivartija (lähde: ISB II – Vikings 2.12.2006).

Janne:
Kakkosjoukkueen ylivoimapyssy ja iskuryhmän perustajajäsen. Armoton kannattaja ja Nopankylän kovimman salibandyveljessarjan ikääntynein karpaasi. Ei säästele vastustajaa, eikä tuomaria ja myös vierustoveri Bakkio saattaa saada osansa. Siellä missä on pelit, on myös Janne. Haastaa Niemelän iskuryhmän kapellimestarin roolista.

Tuleva viikonloppu vastustajan silmin:
http://www.lohjansalibandy.fi/uutiset.html?251

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus