Miesten edustukselle niukka tappio Blue Foxia vastaan

ISB/Team Atria lähtee otteluun jatkamaan hyvää kotivirettään, kun edellisenä viikonloppuna Suomen Cupin 3. kierroksella kaatui MLT lukemin 6-4. Nyt vastassa on viime kauden 2 divarin mestari Blue Fox Uusikaarlepyystä eli vastus on vähintäänkin yhtä kova. Ensimmäinen erä alkaa varsin tarkkana puolustuspelinä ja ensimmäistä maalia joudutaankin odottamaan lähes 10 minuuttia kunnes…

Miesten edustus kaatoi Suomen cupissa MLT:n ja matka jatkuu

Vaasan Paapoille katkerasti hävityn ottelun jälkeen ISB:n miehet lähtivät uudella innolla Suomen cupin peliin MLT:tä vastaan 6.10. kotiluolassa, jossa ISB:n miehet ovat vahvoilla. Tällä kertaa saatiin kasattua 15 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Cupin 3. kierroksella pelataan yksittäisiä pelejä 3*15 juoksevalla peliajalla. Tähän peliin saimme vahvistukseksi myös lomalta palanneen varakapteenimme Kristian…

Edustuksen kausi käyntiin voitolla

Sarja avattiin kotiottelulla Konnia vastaan. Ilmajoki-hallin lehtereille oli saapunut 135 päinen yleisö seuraamaan paikalliskamppailua. Ottelut Konnia vastaan ovat olleet aina tiukkoja, joten sitä oli luvassa jälleen kerran. Ottelu lähtee tunnustellen käyntiin ja pallon hallinta on tasaista. Ensimmäinen erä ehtii vanheta reilun kolme minuuttia kun vastustaja Konnat onnistuu maalinteossa. Tästä vierähtää…

Miesten edustus jatkaa Suomen Cupin 3. kierrokselle

Miesten edustus aloitti kautensa 2. kierroksella Vaasan OP-Areenalla Suomen Cupissa! Miehet lähtivät sunnuntaina 15.9. Vaasaan hieman pienemmällä porukalla, koska osalla joukkueesta on vielä kesälajien loppupelejä jäljellä ja osa pelaajista oli ”korkian paikan leirillä”. Matkaan saatiin 11 kenttäpelaajaa ja 1 maalivahti. Cupin 2 ensimmäistä kierrosta pelataan turnausmuotoisesti eli 3*15 minuuttia juoksevalla…

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus