Edustuksella tiukka tappio kotiareenalla sunnuntaina
ISB – Classic United 8-9 RL Ottelutapahtuma alkoi seremoinnilla, kun entisen ISB:n pelaajan, Ville Loukasmäen paita nostettiin hallin kattoon. Koko ISB:n edustus haluaa onnitella Villeä tästä ainutlaatuisesta kunnianosoituksesta! Sunnuntain ratoksi pelattiin myös tiukka matsi Ilmajoki-hallilla, kun ISB sai vieraita Tampereelta. Peli alkoi mukavasti Peltolan maalatessa heti ensimmäisestä paikasta 1-0 johtomaalin….
Miesten edustuksella synkkä viikonloppu pohjoisessa
Dynamo – ISB 11-8 Lauantaina bussi lähti kohti Pohjoista ja Oulun Zemppi-areenaa. Miehiä saatiin mukaan mukavat neljä kenttällistä. Peli alkoi klo 18:00 paikallista aikaa. Ensimmäiseen minuuttiin kaveri antoi shokkihoitoa kaksi kertaa. Jälleen kerran ISB nukkui ensimmäisen erän ja lukemat olivat sen mukaiset. Synkkä ensimmäinen erä päättyi kaverin 6-1 johdossa. Toiseen…
Naisten vuoden viimeinen turnaus pelattiin Vaasan Botnia-Hallissa
Vaasaan lähdettiin voittamaan molemmat pelit. Neljästä pisteestä naiset saivat kuitenkin kerättyä vain yhden, joka tuli tasurista Nurmoa vastaan. Vaasa ll ryösti pisteet ISB:ltä kovan väännön jälkeen. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui NJ. Ensimmäinen maali tehtiin ISB:n toimesta, kun Marika syötti laidasta Armille, joka täräytti reikäpallon verkkoon ajassa 4:40. Nurmon…
Naisten tappioputki jatkui Pietarsaaressa
ISB – NJ Pietarsaaressa ensimmäisessä pelissä vastapuolelle asettui Nurmon Jymy, jonka viimekertaisesta tapaamisesta jäi käteen harmillisen niukka tappio. Ilmajokiset lähtivät voitonnälkäisinä hakemaan tappioiden leimaamalle kaudelle uutta suuntaa. Ottelu oli hyvin vauhdikas alusta loppuun. Pieni kenttä osoittautui haasteelliseksi; vastustaja käytti hyväkseen aukot keskialueella, ja onnistuneilla poikkisyötöillä Jymy oli hyvin nopeasti…
Naisille pisteetön Nurmon reissu
Blue Fox – ISB Viikonlopun ensimmäinen naisten peli oli kovaa Blue Foxia vastaan. Peliin lähdettiin hyvällä tsempillä ja kovalla taistelutahdolla. Ensimmäisen erän alku sujui tasaisesti. Molemmat joukkueet saivat hyökkäyksiä aikaan, mutta ei maaliin asti. Sitten yhdeksän minuutin kohdalla BlueFox iskee. Isbiläiset huolimattomasti ottivat miestä kiinni ja tilanne 1-0….