Runkosarja
27.9.2014, 19:00
Kokkolan Jymy
1 - 7
ISB
Lohtaja, Maininki
Miehet II

Raportti

ISB II jatkoi kovia otteitaan toisessa ottelussa, kun vastaan asettui SB Jymy Kokkolasta. Ensimmäinen erä mentiin tasaisissa merkeissä, kunnes ajassa 6:20 ISB:lle tuomitaan rangaistuslaukaus. Rankkaria ampumaan meni Juha Toivio, joka hyvästä yrityksestään huolimatta ei tällä kertaa heiluttanut verkkoa. Rankkaria seuranneesta ylivoimastakaan ei saatu maalia SB Jymyn puolustaessa tiukasti. Ajassa 13:41 Janne Haapamäki avaa kauden maalitilinsä komealla rannelaukauksella etualakulmaan. Maaliin ei merkitty syöttäjää. Ensimmäinen erä päättyi tasaisissa lukemissa 1-0 ISB:n eduksi.

Toinen erä alkoi ISB:n pienoisessa hallinnassa, mutta ajassa 20:23 SB Jymy pääsee kokeilemaan ylivoimakuvioitaan. ISB puolusti alivoiman hienosti, ja maalille asti menneet vedot poimi Arttu Hirvelä varmoilla otteillaan. Vain 16 sekuntia jäähyn loppumisesta SB Jymy pääsee tasoittamaan hienolla ohjauksella maalin edestä. Seuraavaa maalia ei tarvinnut kauaa odotella, kun Jarno Mäki-Jussila iskee maalin edestä ISB:n johtoon, kellon pysähtyessä aikaan 23:04. Toinen erä päättyy kutkuttavissa 2-1 lukemissa.

Kolmas erä ehtii vanheta alle neljä minuuttia, kun hienon pelin pelannut Petri Kivimäki pysäyttää kellon aikaan 33:44 vastustamattomalla kudillaan, syötön tarjoili Oulun mies Tommi Lähdesmäki. Seuraava maali tuleekin ajassa 35:43, kun Kivimäki innostuu maalinteosta Markku Neva-Keturin tarjoillessa avopaikan. ISB joutuu alivoimalle ajassa 36:25, Arttu Rahkon pitäessä omiensa puolia. Ajassa 37:34 Tommi Lähdesmäki sutaisee puolesta kentästä vaikean pomppivan vedon, joka menee maalivahdin epäonneksi verkon perukoille. Ylivoimamaalia ei tule ISB:n ollessa pelin hallitseva osapuoli. Viimeisellä minuutilla nähdään vielä kaksi maalia, kun Jukka Mäenpää tarjoilee toimivan kuvion päätteeksi Juuso Haapamäelle, joka ei tällä kertaa erehdy. Juuri ennen summeria Jouni Lampinen kaunistelee tilanteeksi 7-2, tehomies Kivimäen ollessa syöttäjä.

Kauden avaava turnaus oli onnistunut koko ISB:n joukkueelta. Erityismaininta 3-divaria debytoineelle Arttu Hirvelälle, joka pelasi varmoin ottein läpi ottelun ottaen muutamia loistokoppeja.

Tehoille: Kivimäki 2+1, Lähdesmäki 1+1, Neva-Keturi 0+2, Lampinen, Mäki-Jussila sekä Haapamäet Juuso ja Janne 1+0, Nikkola, Lehtinen ja Mäenpää 0+1.

Seuraava turnaus 18.10. Qmaxilla.

#52