Runkosarja
29.11.2015, 15:00
ISB
6 - 7
NJ
Ilmajoki, Ilmajoki-Halli
Miehet edustus

Raportti

Ilmajoen ja Nurmon kauden ensimmäinen kohtaaminen oli paikallisottelun perikuva. Vauhtia, draamaa, paniikkia ja vaarallisia tilanteita riitti loppuhetkille asti. Kotijoukkueen painajainen toteutui lopulta lukemin 6-7.

1 erä.

Kauden ennätysyleisö (178) ei ollut vielä ehtinyt hämmentämään sokeriaan kahvikupissa, kun ISB iskee paikallisottelun alkutahdit. Pelikello ehtii käydä vain 27 sekuntia, kun Lehtolainen passaa ja maalarina toimii Vainio-Hynnilä. Seuraavat maalit iskee vierailija, joka tarjoaa lajin parasta viihdettä, eli maalintekoa huolella. Pallo löytää peräti kolme kertaa tiensä maalilla koko ottelun kansainvälisiä voimistelutaitoja esittäneen Jukka Rahkon vartioiman maalin perukoille.

Kotijoukkue herää kuitenkin peliin jälleen mukaan, kun Ville Loukasmäen illan ensimmäinen pysäyttää Ilmajoki-hallin digitaalisen ajanottolaitteiston aikaan 10:56, Kiviluoman puhuessa itselleen syöttöpisteen. Seuraavaa osumaa, eli ilmajokisten tasoitusta 3-3:een ihmetellään varmasti hallin käytävillä vielä 2080-luvullakin. Sarjan syöttöpörssiä johtava Jaakko ”Jaska” Lehtolainen laittaa itse ylivoimalla liikkuvat taakse ja lähettää joukkueenjohtaja Neva-Keturia vapaasti lainatakseni lepakon kohti maalia, syöttöpisteen maaliin merkkauttaa Arttu Rahko. Näin ollen ensimmäiselle mehupaussille tasalukemissa.

2 erä.

Ottelun saavuttaessa puolenvälin on vierailija hiipinyt jälleen, kuin varkain, kahden maalin johtoon. Käsikirjoitus on kuitenkin yhtä tuttu, kuin kotimaisessa elokuvateollisuudessa. Vierailijoiden kahden maalin johto pienenee ensin, kun Ala-Huikku ohjaa täydellisen ulkosyrjäsyötön maalin edessä Lampiselle, joka nostaa kädet ja toivon jälleen kattoon varmalla viimeistelyllä. Nurmon karkumatka on historiaa ajassa 38:05, ”Norinkylän Maltsev” Sjöblom tarjoilee ja Vainio-Hynnilä ohjaa illan toisen osumansa silmiä hivelevän kuvion päätteeksi. Pitkään ei ehdi ISB kuitenkaan nauttia raivoisan taka-ajon tuomasta tasoituksesta, sillä jo seuraavassa vaihdossa vierailijat siirtyvät johtoon. Vielä ennen erätauolle siirtymistä Ilmajoen Yli-Karjanmaa lähtee istuskelemaan toimitsijapöydän välittömään läheisyyteen viiden minuutin rangaistusta. Sanoisin paikallisotteluun kuuluvaksi, tuomareilta tulevaksi tilastovitoseksi.

3 erä.

Nurmo pääsee aloittamaan erän ylivoimalla, kun isoa rangaistusta on jäljellä vielä nelisen minuuttia. Erätauolla kerrattu alivoima selviytyy kohtuullisesti, vaikka vierailijat kasvattavatkin johtoa maalilla erän alussa. Jäähyn päätyttyä kotijoukkue siirtyy selvästi kuskin paikalle ja aiheuttaa kahden kentän tiiviillä peluuttamisella ylitsepääsemättömiä ongelmia vierailijoille. Aktiivinen ote palkitaan ensin Nurmon jäähyillä ja lopulta erän toisella ylivoimalla Lehtolainen käy sytyttämässä sarjan piste- ja maalipörssin johtajan Loukasmäen ruutisäkin ja pallo miljoonaa verkon perukoille, näin ISB on noussut jälleen enää maalin päähän. Kotijoukkueen ja raivoisasti omiaan kannattavan yleisön harmiksi kaikki putket päättyvät lopulta, niin myös kaikkien yllätykseksi ilmajokisten voittoputki. Peli vyöryi ottelun kolmannessa erässä kerta toisensa jälkeen vierailijoiden päätyyn, mutta lopun 6-5 vastaan pelattu erikoistilannekin jätti loppulukemiksi 6-7.

Tappiosta huolimatta ISB pelasi yritteliään ja pirteän ottelun sarjajohtoon siirtynyttä NJ:ä vastaan. Sotailmeen säilyessä samalla tasolla, on paluu voittojen tielle vain ajan kysymys.

Ilmajokisten tehomiehet ottelussa: Lehtolainen 1+2, Vainio-Hynnilä ja Loukasmäki 2+0 mieheen.

Lopuksi:

Paikallisottelun tunnelma oli aistejahuumaavaa. Rakkaiden vihollisten kohtaaminen veti lehtereille mukavasti väkeä, valitettavasti suurempi osa yleisöstä joutui lähtemään paikalta raikkaaseen talvi-ilmaan kypärät kallellaan. ISB pyrkii seuraavaksi katkaisemaan orastavan yhdenottelun tappioputkensa ja paikka siihen on jo tällä viikolla, kun perjantaina linja-autollinen sisuuntuneita pelaajia matkustaa Kokkolaan Nibacoksen vieraaksi. Seuraavaa kotiottelua katsojat joutuvat odottamaan pitkälle ensivuoteen kun miehet esittäytyvät uudenvuodenlupausten kanssa seuraavaksi kotiyleisölle vasta 24.1.2016.

#21

Pöytäkirja

Maalikooste by Aistimo Design

Laatukuvia Jussi Niukkalalta